Eduskunta
Valtiovarainvaliokunta/Maatalousjaosto
HE 176/2026 vp
ASIA: Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2027 (MMM:n hallinnonalan (PL 30) esittely, keskeiset muutokset ja kipupisteet)
On erittäin myönteistä, että Suomen talous on kasvanut odotettua selvästi nopeammin ja että bruttokansantuotteen arvioidaan kasvavan myös lähivuosina.
SLC tukee pääministeri Orpon hallituksen tavoitetta parantaa suomalaisten elintasoa, kääntää Suomen talous kestävään kasvuun ja pysäyttää hyvinvointia uhkaava velkaantumiskehitys. SLC toteaa, että Suomi on ollut tammikuusta 2026 lähtien EU:n liiallisia alijäämiä koskevassa menettelyssä (EDP), jonka mukaisesti Suomen tulee rajoittaa nettomenojen kasvua vuosina 2026–2028 enintään korjaavan nettomenopolun mukaiseksi. SLC pitää myönteisenä, että hallitus ei tiukoista julkisen talouden reunaehdoista huolimatta esitä leikkauksia maatalouden tulotukiin.
Talousarviossa todetaan, että kotimainen maataloustuotanto on ruokajärjestelmän perusta, jonka merkitys on entisestään korostunut epävarmassa kansainvälisessä tilanteessa. Hallitusohjelman mukaisesti on laadittu suomalaisen ruoantuotannon pitkän aikavälin strategia, Kansallinen ruokastrategia 2040 – Onnellisen ruoan maa, sekä käynnistetty elintarvikevientiä lisäävä ruoka-alan kasvuohjelma. Yhdessä nämä muodostavat Kestävä ja kannattava ruokajärjestelmä -kokonaisuuden. Strategian lisäksi laaditaan ensimmäinen nelivuotinen toimeenpanosuunnitelma vuosille 2026–2030. Siinä konkretisoidaan strategisten päämäärien saavuttamiseksi tarvittavat toimenpiteet sekä muutokset, joihin on syytä varautua.
Työn jatkuvuuden turvaamiseksi SLC katsoo, että eduskunta voisi harkita parlamentaarisen työryhmän asettamista. Työryhmän tehtävänä olisi varmistaa pitkäjänteisen strategiatyön jatkuvuus yli vaalikausien.
Talousarviossa todetaan myös, että tuotannon jatkuvuuden turvaaminen edellyttää tuotannon kannattavuuden parantumista nykytilanteesta. Pitkäjänteinen kannattavuuden turvaaminen edellyttää sitä, että markkinatuottojen osuus viljelijöiden kokonaistuloista olisi nykyistä suurempi.
Elintarvikemarkkinalakia ja hankintalakia on kuluvalla hallituskaudella uudistettu siten, että alkutuottajien asemaa on vahvistettu. Kilpailulakiin on sen sijaan tehty vain vähäisiä muutoksia, vaikka kilpailulain uudistaminen mainitaan hallitusohjelmassa. Tutkija Arhi Kivilahden mukaan Suomen päivittäistavarakauppa kuuluu maailman kannattavimpiin. Samanaikaisesti Suomen maatalouden kannattavuus on Luonnonvarakeskuksen (Luke) tuoreiden EU-vertailulaskelmien mukaan koko Euroopan unionin heikointa.
Kuten tunnettua, maatalouden kustannukset ovat jälleen nousseet voimakkaasti. Kustannuskehitykseen on vaikuttanut Venäjän Ukrainaan kohdistama hyökkäyssota, ja kustannuspaineita lisää nyt myös Lähi-idän kiristynyt tilanne, joka on rajoittanut laivaliikennettä sekä aiheuttanut vahinkoja polttoaineiden ja lannoiteraaka-aineiden tuotannolle ja infrastruktuurille. Polttoöljyn hinta on noussut uusiin ennätyslukemiin, ja myös lannoitteiden hinnat ovat jälleen nousseet merkittävästi.
Maa- ja metsätalousministeri Sari Essayahin eduskunnalle viime viikon välikysymyskeskustelussa esittelemä maatalouden kriisitukipaketti on erittäin tervetullut. Suurin osa tukimäärärahoista ei sisälly vuoden 2027 talousarvioesitykseen, vaan niiden voidaan olettaa sisältyvän myöhemmin annettavaan lisätalousarvioesitykseen.
SLC esitti kustannustukea, joka perustuisi Marinin hallituksen vuonna 2023 käyttöön ottamaan malliin, jotta tuki kohdentuisi paremmin maatalouden kasvaneisiin kustannuksiin. Nyt esitetty tukipaketti on kuitenkin sekin tärkeä ja tarpeellinen.
SLC arvioi kuitenkin, että maatalouden kannattavuuden ja tuotannon jatkuvuuden turvaaminen edellyttää vuoden 2027 talousarviovuoden aikana myös uusia tukitoimenpiteitä.
Afrikkalainen sikarutto (ASF) on aiheuttanut merkittäviä ongelmia sikataloudelle koko maassa sekä alueellisesti ja paikallisesti myös muille elinkeinoille. SLC korostaa, että eduskunnan on tärkeää varautua turvaamaan Ruokavirastolle riittävät resurssit ASF-tartuntojen leviämisen rajoittamiseksi ja taudin tehokkaan torjunnan varmistamiseksi.
Koska ASF luokitellaan A-luokan eläintaudiksi, jonka torjunta edellyttää tiukkoja rajoituksia ja muita viranomaistoimenpiteitä, SLC edellyttää, että kaikki viranomaisten määräämistä rajoituksista aiheutuvat välittömät ja välilliset menetykset korvataan täysimääräisesti.
SLC huomauttaa myös, että Maatilatalouden kehittämisrahaston (Makera) varat ovat vähenemässä ja että rahasto tulee tarvitsemaan lisäpääomitusta lähivuosina toimintansa jatkuvuuden turvaamiseksi.
SLC haluaa lisäksi korostaa maatalousneuvonnan suurta merkitystä maatalouden kannattavuuden kannalta ja pitää tärkeänä, että neuvontatoimintaan osoitetaan jatkossakin riittävät määrärahat valtion talousarviossa.
Samoin SLC pitää 4H-toimintaa erittäin tärkeänä erityisesti maaseudun nuorille ja korostaa, että toiminnan jatkuvuus tulee turvata riittävällä rahoituksella.
SVENSKA LANTBRUKSPRODUCENTERNAS CENTRALFÖRBUND SLC R.F.
Mats Nylund
puheenjohtaja