Eduskunnan ympäristövaliokunta
HE 170/2026 VP
ASIANTUNTIJALAUSUNTO
SLC kiittää mahdollisuudesta antaa asiantuntijalausunto asiasta HE 170/2026 vp Hallituksen esitys eduskunnalle yhdyskuntakehittämislaiksi ja siihen liittyviksi laeiksi.
SLC pitää esityksen tavoitteita kuntien maapolitiikan avoimuuden, läpinäkyvyyden ja ennakoitavuuden lisäämisestä kannatettavina. Myönteistä on myös se, että katualueiden ilmaisluovutusvelvollisuus poistetaan. SLC korostaa kuitenkin, että lain soveltamisessa on esitettyä paremmin turvattava tasapaino yhdyskuntakehittämisen tarpeiden ja maanomistajien omaisuudensuojan välillä.
SLC katsoo, että lunastamisen edellytyksiä tulee täsmentää. Lunastuksen on oltava aidosti viimesijainen keino, ja ennen siihen turvautumista kunnan tulee perusteellisesti selvittää, voidaanko tavoite saavuttaa maanomistajan oikeuksiin vähemmän puuttuvilla keinoilla. Jos tavoite voidaan toteuttaa vapaaehtoisin sopimuksin tai muulla kohtuullisella tavalla, lunastusta ei tule voida käyttää. Lainsäädännöstä tulee siten käydä yksiselitteisemmin ilmi, että lunastus on mahdollista vasta silloin, kun tarkoituksen toteuttamiseksi ei ole käytettävissä muuta keinoa.
SLC pitää lisäksi tärkeänä, että lunastukseen liittyy tosiasiallinen velvollisuus käyttää lunastettua omaisuutta siihen tarkoitukseen, jolla lunastus on perusteltu. Maanomistajan omaisuudensuojan näkökulmasta ei ole hyväksyttävää, että omaisuutta voidaan pakkolunastaa tiettyyn yleiseen tarpeeseen ilman riittäviä takeita siitä, että kyseinen käyttötarkoitus myös toteutuu. Lunastuksen poikkeuksellinen luonne edellyttää, että sen peruste ja myöhempi käyttö ovat selvästi yhteydessä toisiinsa.
SLC suhtautuu myönteisesti kuntien maapoliittisten ohjelmien laadintaan. Maapolitiikan tulee olla avointa, johdonmukaista ja pitkäjänteistä, ja maanomistajien tulee voida ennakoida, millä perusteilla kunta käyttää eri maapoliittisia keinoja. SLC katsoo kuitenkin, että avoimuuden ja ennakoitavuuden toteutuminen edellyttää esitettyä selkeämpää sääntelyä. Maapoliittisessa ohjelmassa tulee selkeästi kuvata, mitä maapoliittisia keinoja kunta aikoo käyttää ja millä edellytyksillä niitä sovelletaan. Pelkkä yleisten tavoitteiden ja periaatteiden määrittely ei anna maanomistajalle riittävää mahdollisuutta ennakoida kunnan toimintaa. Selkeät etukäteen määritellyt periaatteet edistävät samalla maanomistajien yhdenvertaista kohtelua ja vahvistavat luottamusta kunnan maapolitiikkaan.
SLC pitää esityksen ylätason tavoitteita perusteltuina, mutta katsoo, että edellä mainitut täsmennykset ovat tarpeen maanomistajien oikeusturvan, omaisuudensuojan sekä kuntien maapolitiikan aidon avoimuuden ja ennakoitavuuden varmistamiseksi.
SVENSKA LANTBRUKSPRODUCENTERNAS CENTRALFÖRBUND SLC R.F.
Mats Holmgård
metsäasiamies